sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tästä kaikki alkoi

Skräppäysharrastukseni alkoi vuonna 2013, kun sain idean tehdä vuodesta 2012 valokuva-albumin skräppäystyylillä. Minulla oli ollut jo jonkin aikaa Tiimarista ostettu skräppipaperisetti, jonka käytin tähän albumiin. Albumina käytin Akateemisesta kirjakaupasta ostettua kierrekantista valokuva-albumia, jonka sivuille teippasin tehdyt skräppisivut ja irrotin albumista ylimääräiset sivut (kovin montaa sivua albumiin ei olisi mahtunutkaan, kun paperit ja koristeet tuovat sivuihin paksuutta). Albumin kannen voisi toki vielä koristella jotenkin...

Tein albumia melko kauan, monta kuukautta, ja välillä taisin kyllästyä koko hommaan kun oli viikkojenkin taukoja. Albumissa on käytetty koristeina mm. tarrakirjaimia, itse leikattuja ja valmiita kukkakoristeita, netistä printattuja kuvia, paljetteja, nauhoja, nappeja ja virkattuja kehyksiä. Ystävänpäivä-sivuun kiinnitin kaveriltani saadun kauniin kortin, joka on kiinnitetty haaraniitillä sen vuoksi että kortin tekstin pääsee vielä lukemaan. Kortin alle piiloon on myös kirjoitettu tekstiä minun ja poikaystäväni ystävänpäivänvietosta. Valmistujaisistani kertovaan sivuun laitoin puolestaan H&M:n lahjakorttikotelon, jonka sisälle kirjoitin tekstiä ja korttitaskuun laitoin pikkukuvia valmistujaisjuhlistani.

Tämän projektin myötä innostuin skräppäyksestä ja siitä lähtien ovat myös skräppäystarvikevarastoni paisuneet kummasti!




















-----

This was my first scrapbooking project - an album of the year 2012. I didn't have a lot of scrapbooking stuff to start with, just one package of scrapbooking papers and some crafting stuff I already had. As embellishment I used for example thickers, self-cut and fabric flowers, printed images, sequins, buttons, ribbons and crocheted frames. In one page I attached a card, where is a Valentine's Day text hidden and in one page I used a gift card holder from H&M, where is hidden a text and pictures from my graduation party. The album is a spiral bound photo album, where I attached the pages I made and removed extra pages.

This project got me hooked on scrapbooking and since then my scrapbooking supplies have grown a lot!

2 kommenttia:

  1. Onpa superihana!! Skräppäys on mulle ihan uusi tuttavuus, mutta tästä innostuneena voisin itsekin kokeilla. Onko sulla vinkkejä mistä etsiä settejä? Netistä varmasti löytyisi, mutta jos alkuun haluaisin päästä kauppaan tutkimaan tarjontaa, niin mihin kannattaisi suunnata? Vai onko nettihinnat huomattavasti edullisempia kuin Suomen kauppojen tarjonta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva jos olet kiinnostunut skräppäyksestä, se on ihan mahtava harrastus ja jokainen voi tehdä sitä ihan omalla tyylillään. Askarteluverkkokauppoja on paljon Suomessa ja ulkomailla ja ihan tavallisiakin askartelukauppoja löytyy jonkun verran. Itse tiedän ainakin Sinellin, Askarellin, Sinooperin ja Dekoretten, ja Tigeristakin olen ostanut vaikka mitä kivaa askarteluja varten (sieltä löytää joka kerta jotakin uutta, kun valikoima vaihtuu niin usein). Löytyisikö joku näistä omalta paikkakunnaltasi? Kannattaa lähteä kokeilemaan ihan muutamilla perustarvikkeilla (esim. kuvioiduilla papereilla, erilaisilla koristeilla ja tarroilla, kuviosaksilla ja -lävistäjillä), eikä yrittää heti alussa tehdä mitään kovin monimutkaista. Ja jos oikein innostuu, niin askarteluverkkokauppojen valikoimista löytyy ihan hirveästi kaikkea! Suomalaisista verkkokaupoista olen käyttänyt esim. Dekorettea ja ulkomaisista näitä: Hey Little Magpie, Papermaze, Scrapbook Werkstatt ja Simon Says Stamp. En ole kauheasti vertaillut mistä tulee halvimmaksi, ulkomaisissa kaupoissa saattavat tuotteiden hinnat olla hieman edullisemmat, mutta postikulut voivat olla korkeita. Kannattaa ihmeessä lähteä kokeilemaan skräppäystä! :)

      Poista